perjantai 19. huhtikuuta 2019

Vesivahinko ja uudet perheenjäsenet

Aikaa on taas kulunut liian kauan, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut, ja niin paljon on sattunut ja tapahtunut tässä välissä. 
Mitä pidemmäksi kirjoitus väli venyy, tuntuu ettei saa aloitetuksi ollenkaan.

Noh, aloitetaans...

M vietti muutaman viikon loman tässä ja loma alkoi niinkin mukavasti kun vesivahingolla. 
Kyllä. 
Yksi ilta minä tulin lenkiltä ja Mn kanssa kohdattiin keittiössä ja jutusteltiin siinä niitä näitä. Yhtä äkkiä jostain alkoi kuulumaan outoa suhinaa. Ääni paikannettiin roskiskaappiin, ja oven avatessa vesi suihkusi valtoimenaan. 
M juoksi alakertaan katkaisemaan vedet ja  minä hakemaan kaapista pyyhkeitä. Itku meinasi päästä vaikka tiedän, että tästäkin selvitään. Kartoittaja on nyt käynyt ja vesi kerkesi osaksi vahingoittamaan keittiön lattiaa. Lattiat on avattava ja kaikki korjattava. Ainoa on vain, että vakuutusyhtiön puolesta tulevaa remottifirmaa ei ole vielä näkynyt. 
Olemme siis eläneet, kuin välitilassa ikään. Retkitunnelmaa.  Aluksi tiskasin 6 hengen astiat lasten kylpyammeessa suihkussa, kunnes vaihdettiin tiskikone vessaan. 
Edelleenkään keittiöstä ei tule vettä. 
Huoh. No ehkä tämä tästä. 
Remontti on vähän vielä epäselvällä mallilla. En tiedä vaihtuuko keittiön koko lattia vai vaan osaksi, ja se riippuu täysin tulkitseeko vakuutusyhtiö meidän keittiön keittokomeroksi vai tupakeittiöksi?!? 
Nyt, kun keittiössä vallitsee hallittu kaaos: tekisi mieleni repiä yksi hirsiseinä näkyviin, mutta saas nähdä. 

Iloisempiin uutisiin:

Seuraavalla viikolla tästä. Päätimme Mn kanssa extempore ottaa kahden keskistä aikaa. Lähdimme pienelle Tukholman reissulle ilman lapsia. Ikinä. 
Kahdestaan. Reissussa. 
Ilman lapsia. 
Sanoinko sen jo? 
Ihan kahdestaan. 
Suosittelen lämpimästi kaikille. 
Ottakaa välillä kahden keskinen time out. Oltiin poissa yksi yö, ja jo vain oli nastaa. 
Mehän viihdyttiin ihan kahdestaankin. Hahha. 





Ja mitäpä muuta? 
Taimien kasvatus hommat on täydessä vauhdissa, ja kasvaria on siivottu talven jäljiltä. Pihamaata on rapsuteltu aina sitä mukaa mistä on lumi sulanut. Uutta kukkapenkkiä väännetty, ja tod-listalta mitä en edes tehnyt tälle kesää, saatiin kasvarin viimeinen ikkuna paikoilleen, ja jopa maalasin koko mökin tänään. 


Ja ihan mahtavuutta. 
Meille muutti lampaita. No se oli mun toivelistalla tänä vuonna :D
Maa, kun kunnolla sulaa alkaa aidan pystytys. Nämä pienet tyypit käydään pulloruokkimassa useamman kerran päivässä. 
Joten hommaa riittää, mutta luulenpa että näistä kasvaa sellasia sosiaalisia kavereita, joista voi tulla rasittavuuteen asti varsinaisia pers kärpäsiä. 
Eli myös navettaa on raivattu roinasta ja tehty niille sinne tilat. 
Joten navetassa asuu kanojen ja pupujen lisäksi myös lampaita. 
Ai niin, ja tyyppien nimet on: Ansa, Laila, Kerttu ja Impi. 




Että tällasta tänne: lomailua, vesivahinkoa (josta kuulette varmasti lisää), Kevät hommia, aikuisten hulluttelu reissua ja uusia perheenjäseniä.
Ja mitäpä muutakaan puulämmitteisen talon omistajat tekisivät tähän aikaan vuodesta, kun valmistuisivat ensi talveen. Eli siis puuhommiin. Vi ses. Ollaan taas kuulolla!